Tony Montana

Vuonna 1979 Tony Montana tuli tunnetuksi voitettuaan Suosikki -lehden järjestämän kilpailun
Rock-kuninkuuden Johnny & The Dodgers -bändin kokoonpanossa. Dodgersin ohjelmistoon
kuului 50-luvun rockia sekä perinteistä suomi-iskelmää. Rock-kuninkuus vei tuolloin bändiä
ahkerasti keikkalavoille.

80-luvun alussa armeijan käytyään, Tony opiskeli itsensä palomestariksi, ja ammattiaan hän
ehti harjoittaakin ennen kuin teki paluun viihdemaailmaan. Paluu tapahtui vuonna 1993
Ykköstähti -kilpailun voiton myötä. Myös taiteilijanimi Tony Montana kuultiin tuolloin
ensimmäistä kertaa, jonka Tony sai gangsterielokuvan innoittamana. Kilpailun siivittämä
vuosi vei nuorekkaan ja poikamaisen Tonyn suoraan suomalaisten miesartistien kärkeen.
Hän julkaisikin kaksi pitkäsoittoa saman vuoden aikana. Ykköstähden jälkeen hän osallistui
Syksyn Sävel -kilpailuun Syksyn ruusut kukkimaan kappaleella.

Tanssilavakansan villitsijä Tony Montanan rinnalla oli pitkään Timo Salokorven
Tanssiorkesteri ja keikkailua tehtiin kahdella eri kokoonpanolla (4-miehisenä tai 7-miehisenä
orkesterina, jossa myös puhaltimia) ravintoloista tanssilavoille sekä erilaisissa
yksityistilaisuuksissa.

Tony on tehnyt ahkerasti ja määrätietoisesti työtä musiikkinsa eteen ja saanut myös
tunnustusta työstään, mm. Vuoden Viihdyttäjänä sekä Vuoden Miesartistitulokkaana
vuonna 1993. Tonyn musiikin skaala ulottuu perinteisestä iskelmästä trendikkääseen
tanssimusiikkiin sekä rockmusiikkiin. Monipuolisuus onkin yksi hänen työnsä rikkauksista.
Tähän mennessä Tony on julkaissut 7 pitkäsoittoa, joista vuonna 1999 ilmestynyt
Soittajapoika valittiin samaisen vuoden kesäkuussa Kuukauden levyksi.
Maaliskuussa 2001 ilmestyi Tonyn tuorein pitkäsoitto Ikävä mun on sua, jonka jälkeen loppuvuodesta 2001 Tony siirtyi pois julkisuudesta tekemään paloesimiehen töitä.

Vuoden 2005 keväällä Tony teki upean paluun viihdemaailmaan ja keikkailee jälleen Tony Montana Band nimisen yhtyeensä kanssa.

www.tony-m.fi

footer