Ohjelmatoimisto Polarartistit Oy:n toimialana on musiikki- ja viihdepalvelut, konsertit, tapahtumat ja yritystilaisuudet. Lisäksi toimintaan kuuluvat graafiset palvelut.
Ohjelmatoimisto Polarartistit Oy:n toimialana on musiikki- ja viihdepalvelut, konsertit, tapahtumat ja yritystilaisuudet. Lisäksi toimintaan kuuluvat graafiset palvelut.
Euroviisujen ensimmäinen alkukarsinta ratkesi perjantaina 8. tammikuuta.
Pentti Hietanen, Amadeus ja Nina Lassander varmistivat paikkansa 30.
tammikuuta Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestettävään
finaaliin. Jatkoon menijät valittiin puhelin- ja tekstiviestiäänestyksellä.
Ensimmäisessä alkukarsinnassa jatkopaikkoja tavoittelivat myös Bääbs
ja Boys Of The Band (BOB), mutta tuloksena oli karsiutuminen jatkosta.
Kummallakin on kuitenkin vielä mahdollisuus päästä finaaliin ns. villin
kortin turvin. YLE valitsee viimeisen finalistin kaikkien alkukarsinnoissa
pudonneiden kuuden ehdokkaan joukosta.
Pentti Hietanen esiintyy finaalissa neljäntenä. Finaalissa voittaja valitaan
kaksivaiheisessa puhelin- ja tekstiviestiäänestyksessä.
Finaali lähetetään suorana lähetyksenä YLE TV2ssa ja YLE Radio
Suomessa ja sen juontavat Jaana Pelkonen ja Mikko Peltola.
Vierailevina tähtinä finaalissa esiintyvät vuoden 2009 Eurovision
laulukilpailun voittaja Alexander Rybak Norjasta sekä
Mikko Leppilampi orkestereineen.