Ohjelmatoimisto Polarartistit Oy:n toimialana on musiikki- ja viihdepalvelut, konsertit, tapahtumat ja yritystilaisuudet. Lisäksi toimintaan kuuluvat graafiset palvelut.


Oy Polarartistit Ab on Facebook

Ylen populaarimusiikin päällikkö, Jukka Haarma kommentoi Mikael Konttisen
kakkosalbumin viimeviikkoista julkaisutilaisuutta blogissaan artistia hivelevin
sanakääntein: Harvoin levyjulkkarit ovat elämyksiä. Yllätyksellisen
poikkeuksen koin kuitenkin Mikael Konttisen uuden ’Ota kiinni’ –albumin
julkaisukeikalla Helsingissä. Olin kuunnellut uuden levyn kotona edeltävänä
iltana ja ensi kuulemalta albumi kuulosti huolellisesti tehdyltä
iskelmäpainotteiselta levyltä, jolla on muutamia tarttuvia kappaleita, lähinnä
jo ennen kuultuja single-lohkaisuja. Vaikka muistan Mikaelin tehneen
vaikutuksen minuun Linnan juhlien solistina, niin tätä en osannut odottaa.

- Ihme kaveri. Yksin lavalla kosketinsoittimen kanssa. Ottaa heti yleisön
haltuunsa kuin ammattimainen stand up -koomikko. Muutama ironinen vitsi
ja me olemme mukana. Osaa oikeasti soittaa. Omaa voimakkaan, taipuisan
äänen. Näyttää luontaiselta esiintyjältä. Vähän niin kuin Jari Sillanpään
rempseältä pikkuveljeltä. Tämä kaveri ei ole syntynyt rokkaamaan, vaan
viihdyttämään. Mikael on yhdistelmä huoletonta veijaria, ilkikurista nuorta
poikaa ja itsetietoista hurmuria. Huumori on nopeaa, rohkeaa ja oivaltavaa.

 
Haarma jäi miettimään, että mitä musiikkia Konttinen edustaa: Onko iskelmä hänen genrensä? Onko ’viihdepop’ hänen genrensä? Tai ’jazzpop’? Itse hän on kertonut arvostavansa vanhaa tanssiorkesteritraditiota. Mutta, mikä olisi se musiikki, jossa hänen persoonansa ja musiikki olisivat yhtä? Ehkä Mikael luo aivan uuden, oman ainutlaatuisen genrensä. Pelkästään se, että mietin tuollaista, kuvastaa minusta sitä vielä toteutumatonta isoa potentiaalia, jota tuossa vasta 26-vuotiaassa kaverissa on. Taidanpa kuunnella tänä iltana Mikael Konttisen ’Ota kiinni’ -albumin uudestaan.

Tilaisuudessa tallennettu kännykkävideo:

http://satumaa.yle.fi/ajankohtaista/2010-02-10/mikael-konttisen-levyjulkkarit-suorana-lahetyksena-satumaassa-tanaan-klo-18