Klassinen musiikki
Varvio-Oksala-Kvartetti
Vuonna 2004 haitaristi Sami Varvio ja viulisti Eeva Oksala perustivat
Varvio/Oksala-kvartetin menestyksekkään duonsa jatkeeksi.
Kvartetti on konsertoinut mm. Tampereen- Ravintola Telakalla, Ravintola
Laternassa ja Haikan Lavalla. Pirkanmaan Musiikkiopistossa, Lautsian Jazz-
festivaaleilla sekä lukuisissa yksityis- ja yritystapahtumissa.
Maaliskuussa 2004 Eeva Oksala esiintyi Ravintola Telakan Soolo
Sari Aittokoski
Sari Aittokoski on Sibelius-Akatemiasta valmistunut mezzosopraano, joka on saanut runsaasti kiitosta ooppera- ja konserttiesiintymisistään. Sarin sensuelli ääni on harvinaisen tumma ja täyteläinen ja niinpä yksi hänen bravuureitaan on Carmenin Habanera. Oopperan lisäksi Sarin repertuaariin kuuluu operetti- ja musikaalisävelmät.
Mika Pohjonen
Mika Pohjonen aloitti lauluopinnot vuonna 1988 Päijät-Hämeen konservatoriossa
Vuonna 1992 Mika voitti Tangokuninkaan tittelin. Klassinen laulu on kuitenkin vetänyt komeaäänistä laulajaa puoleensa.
Vuoden 2002 keväällä Lappeenrannan laulukilpailussa Mika Pohjonen sijoittui kolmanneksi.
Marika Krook
Marika Krook on yksi tämän hetken monipuolisimmista ja
valovoimaisimmista laulajista Suomessa. Muun muassa
Suomen Euroviisun esittäjänä Edean kanssa vuonna 1998
tunnetuksi tullut Marika pystyy laulamaan klassisen
musiikin ohella niin jazzia, etnoa, soulia kuin muutakin
kevyttä musiikkia. Hän on ansioitunut myös näyttelijänä
ja tanssijana. Lisäksi hän soittaa huilua.
Jyrki Anttila
Jyrki Anttila aloitti lauluopintonsa Oulun konservatoriossa mm. Esko Jurvelinin ja Airi Tokolan lauluoppilaana. Vuosina 1996-2002 Anttilan opettajana toimi basso, Jaakko Ryhänen. Hän opiskeli Sibelius-Akatemian oopperastudiossa vuosina 1995-98. Anttila on kiinnitetty Suomen Kansallisoopperaan vuodesta 1998.
Jorma Hynninen
Jorma Hynninen on suomalaisen esittävän säveltaiteen kansainvälisesti arvostetuimpia edustajia. Suomen Kansallisoopperan solistikuntaan Jorma Hynninen on kuulunut vuodesta 1970 ja vuosina 1984-90 hän toimi kansallisoopperan taiteellisena johtajana. Syksyllä 1991 hänestä tuli Savonlinnan Oopperajuhlien johtaja ja vuosina 1993-2002 hän toimi juhlien taiteellisena johtajana.
Jaakko Ryhänen
Jaakko Ryhänen on yksi aikamme maineikkaimpia bassoja. Hän on loistokkaan uransa aikana esiintynyt oopperakirjallisuuden kaikissa keskeisissä bassorooleissa. Jaakko Ryhäsen kansainvälinen solistiura käynnistyi New Yorkin Metropolitanissa vuonna 1983. Ryhäsen vakinaisina vierailukohteina ovat olleet kaikki Euroopan suuret oopperatalot. Oopperauran ohella Jaakko Ryhänen vierailee eri puolilla maailmaa myös konsertti- ja oratoriosolistina.


Johanna taipuu moneksi