Akustiset Kokoonpanot

Tommi Läntinen Duo

Tommi Läntisen muusikon ura alkoi 80-luvulla Boycott sekä Fabrics-yhtyeiden solistina.
Vuonna 1994 Tommi vaihtoi laulukielen kotimaiseksi ja aloitti keikkailun sekä levyttämisen
omalla nimellään. Ensimmäinen ja hyvin menestynyt Veijareita ja pyhimyksiä -soololevy
julkaistiin samana vuonna.

Hype Zen

Nostalgista tunnelmaa parhaiden kansainvälisten ja kotimaisten rock- ja pop-biisien sekä
tunnelmallisten ikivihreiden parissa. Tässä kokoonpanossa laulu taittuu kaksiäänisesti ja
musiikkia löytyy ohjelmistosta takuulla moneen makuun ja tunnelmaan.

Pekka Helin & Larry Price Duo

Duoa voidaan luonnehtia melko ainutlaatuiseksi. Heidän ohjelmistonsa liikkuu rockista jazziin,
Sinatrasta Elvikseen. Lisäksi molemmat laulavat ja osaavat ottaa kaiken irti musiikista.

Timo Kotipelto Acoustic Duo

Akustinen duo-setti, jonka musiikki koostuu omista biiseistä sekä cover-biiseistä. Mukana siis
mm. Kotipelto, Stratovarius, Rainbow, Iron Maiden, Queen, Gary Moore, Ozzy Osbourne ja
muita heavyrock-klassikoita. Setti vähän muuttuu aina ajankohdan ja fiiliksen mukaan, mutta
hieman yli tunti akustista heavyä on tiedossa.

footer